tiistai 26. helmikuuta 2013

Laheiset - Family and Friends

Sain viime viikolla roppakaupalla jotain mika ei kuulu joka paivaiseen elamaani. Joillekin ihmisille tama asia on itsestaanselvyys, eika sita valttamatta mittaa missaan mittayksikossa, minulle se ei ole ja jokainen sekunti on tarkea. Tama on asia jota arvostan ja ajattelen joka paiva, silloin etenkin kun se ei ole lasna. Ja tama asia on: Aika sukulaisten, laheisten ja ystavien kanssa.

Kaymma kotimaassani Suomessa noin kaksi kertaa vuodessa. Ulkomailla asumisen yksi huono puoli minun tapauksessani, asun sitten missa hyvansa, on se, etta sukulaiset ja ystavat joutuu jattamaan taakseen. Seurallinen ihminen loytaa aina seuraa, uudet tyokaverit, lasten kavereiden vanhemmat, naapurit, satunnaiset tuttavat. Kehen hyvansa voi tutustua ja ystavystya missa hyvansa. Silti vaikka seuraelama olisi kuinka vilkasta, ikavoi, ainakin mina ikavoin, laheisiani Suomesta.

Kuten sanoin, viime viikolla sain roppakaupalla aikaa laheisteni kanssa Suomessa. Lapsilla ja miehellani oli loma ja lensimme Suomeen. Oli ihana nahda mummit, veljet ja lasten serkut. Myos parhaan ystavan nakeminen, vaikkakin vain hetkisen, tuntui aarettoman hyvalle. Viikossa ei kerkea nahda kovinkaan montaa ihmista, vaikka he kaikki asuisivatkin samalla paikkakunnalla. Ja osa jaa nakematta, niin kavi nytkin.

Nyt istun kotona, yksin, mies on takaisin toissa, lapset takaisin koulussa, ja puran tuota viikkoa mielessani. Niin paljon tunteita, tapahtumia, keskusteluja, hetkia ja niin vahan aikaa. Nyt sita taas on, aikaa.

Olisi ihanaa jutella edes kerran kuussa niin kuin juttelimme aitini kanssa menneella viikolla, ettei edes huomannut kun kaksi tuntia oli jo kulunut.

Menna kauas, jotta nakee lahelle. Ja miksi ajan pitaa kulua niin nopeasti silloin kun sen haluaisi kulkevan hitaasti?

Jonkun auto hautautuneena lumeen Suomessa.  Snowy Finland and someone's car.

I got something last week that isn't part of my every day life. Some people doesn't even have to think about it, because it's obvious and they don't have to measure it in any way but to me it isn't and every second counts. This is a thing that I cherish and think about every day, especially when it's not present. This is: Time with my family and friends.

We travel to my home country Finland approximately two times a year. Living abroad and the minus side of it to me, definitely is that you have to leave you family and friends behind. Social person can find company anywhere, new colleagues, children's friends and their families, neighbors or any people you get to know. You can make friends any where, meet new people but however hectic you social life is, you still, at least I do, miss my family from Finland.

Like I said, last week I got a lot of something that I don't usually get, time with my family. My husband and my children were on a holiday, so we flew to Finland. It was ever so nice to see grannies, brothers and nieces and nephews. Also seeing my best friend, even that little while, felt really good. It's hard to make a schedule to see everybody in a week, even if they all live in the same town. Some of them you don't get to see, and that's what happened to us too.

Now I'm sitting alone at home. My husband is at work, my children are in school and I'm re-living that week in Finland, in my mind. So much emotions, so much happened, conversations, moments and so little time. And now I have it again, time.

It would be nice to talk at least once a month, like I did with my mom last week, that you don't even notice when an hour has gone past.

Have to go far to see near. Why time has to travel so fast when you want it to go slower?