"Mika ihmeen aani tuo on?" kysyin mieheltani kun vessan suunnalta alkoi kuulua kova aani. "Se on varmaan uusi naapuri" mieheni sanoi. Naapuri asuntomme oli ollut tyhjillaan jo melkein puoli vuotta. Olimme tottuneet siihen ettei sielta kuulunut mitaan.
Meidan ja naapurin vessa on vastakkain. Englannissa tama ei siis ole itsestaanselvyys, ei meidan keittiokaan ole vastakkain heidan keittiota, vaan heilla on makuuhuone meidan keittion kohdalla omalla puolellaan.
Meidan asunnossa oleva vesi joka tulee hanasta taytyy lammittaa. Meilla on iso vesitynnyri, boiler, meidan eteisen kaapissa, siita riittaa lamminta vetta kahdelle aikuiselle jos he kayvat perakanaa suihkussa, jos kolmas yrittaa heidan jalkeensa, saa luultavasti kylmaa vetta niskaansa. Sitten taytyy odottaa etta tynnyri tulee taydeksi jotta lamminta vetta taas saa. Kun lammin vesi loppuu, suihku alkaa pitamaan todella epamiellyttavaa aanta ja aani jonka kuulimme nyt, muistutti tuota aanta. Siksi oletimme sen olevan uusi naapuri, joka ei ole viela lammittanyt vettaan.
Jatkoimme elokuvan katsomista koska aani lakkasi valilla ja tuli vain hetkeksi takaisin. "Eiko ne nyt oikeasti usko ettei sielta tule lamminta vetta? Pitaisiko niille kayda sanomassa tuosta" mietimme melkein yhteen aaneen. Laitoimme elokuvan tauolle ja meninne ulko-ovelle kuuntelemaan onko naapurissa ketaan. Emme olleet taysin varmoja asuiko siella jo joku. Verhot oli vedetty kiinni, joku siella oli kaynyt, taman olimme nahneet aikaisemmin ulkoapain.
Palasimme taas sohvalle ja kaynnistimme elokuvan. Taas se aani kuului. "Pitaisiko sun vieda vaikka roskat ja kayda katsomassa onko siella valot paalla?" kysyin mieheltani. "Tai sitten mia menen kohta kysymaan et onko niilla joku ongelma sen veden kanssa." Mies lahti kiltisti viemaan roskia.
Ei siella mitaan valoja ollut paalla. Palasimme elokuvan pariin. Nyt aani palasi eika lakannut vaan voimistui ja oli jatkuvana paalla. Menimme mieheni kanssa vessaan kuuntelemaan tarkemmin mista se aani oikein tulee.
"Voisiko se olla tuo meidan amme?" mies kysyi. Ai etta meidan amme pitaa aanta, johan nyt. Onko siella joku moottori alla mika kohta rajahtaa. Jouduimme puhumaan jo vahan kovempaan aaneen koska vessassamme oli aika kova meteli. Kello lahenteli puoltayota ja keinot alkoi olla vahissa aanen hiljentamiseksi. Tulimme lopulta siihen lopputulokseen etta joku moottori siella taytyi olla.
Sitten taytyisi loytaa sen katkaisija. Ihanaa. Kaikki on jonkin vivun, katkaisijan tai nappulan takana, muttei ne aina sijainneet loogisimmassa paikassa. Muistin etta keittion kuiva-ainekaapissamme, vastapaata vessan seinaa on nappula, minka saa on ja off asentoon, emmekka olleet keksineet sen tarkoitusta viela. Menimme kaapille ja jarkeilimme etta se nappula voisi mahdollisesti liittya jotenkin vessaan, vaikkei se kauhean loogisessa paikassa ollutkaan.
Kellon lyodessa lahemmas ja lahemmas keskiyota, painoimme nappulaa ja aani lakkasi.
Aamulla suihkusta ei tullut vetta. Muista hanoista tuli, mutta paine oli entistakin huonompi. Tama moottori, tai mika lie, oli siis veden painetta yllapitava laite, joka on joko paalla tai ei.
Seuraavana paivana vietyani lapset kouluun kavelin vuokranantajan toimistolle. Olisi helpompi selittaa tilanne siella ennemminkin kuin puhelimessa. Myohemmin iltapaivalla huoltomies tuli ja sanoi "Ai teilla on tuollainen suihku. Yleensa kylla se painetta yllapitava moottori on kiinnitetty tuohon vesisailioon jotta paine saadaan kaikkiin asunnossa oleviin hanoihin. Moottori taytyy vaihtaa."
Tasta opettavaisesta tilanteesta olisi kylla saanut hauskemman jos oikeasti olisin mennyt naapurin ovelle keskiyolla koputtamaan ja kysymaan onko heilla joku ongelma.
maanantai 3. kesäkuuta 2013
torstai 18. huhtikuuta 2013
Once in a lifetime
Kaivoin mekon ja kauluspaidan kaapin perukoilta. Yhtaan ehjaa sukkahousua ei laatikosta loytynyt. Kauneimmat pienella korolla olevat kenkanikin olivat pakattuina sangyn alla olevaan matkalaukkuun, missa sailytamme osaa ylimaaraisista vaatteista ja kengista. Kauppaan siis ostamaan sukkahousut.
Mina ja mieheni ei pukeuduta kovinkaan usein "smart casual" pukukoodin mukaan. Meilla ei yksinkertaisesti ole sita vaativia tilaisuuksia. Siksi tahan tilaisuuteen valmistautuminen olikin mahan pohjaa kutkuttavaa. Olemme olleet yhdessa "date nightilla" joskus yli kolme vuotta sitten, ehkapa nelja. Eika varsinaisesti ole ollut tarvettakaan, mutta kylla se kivalle tuntui, lahtea yhdessa ulos kahdestaan, talla kertaa "lunch datelle".
Mieheni voitti tyopaikallaan Kuukauden Tyontekija tittelin ja ansaitsi siita palkinnoksi lounaan kahdelle ravintolassa jossa han itsekin tyoskentelee. Kuka nyt omalle tyopaikalleen haluaisi vapaa-ajallaan? Tyontekija, jolla ei ole sinne mitaan asiaa vapaa-ajallaan, ilman lupaa. Emme siis kumpikaan tienneet miten tilanne etenee ravintolan sisalla. Tilanne oli siis kutkuttavan mielenkiintoinen meille molemmille.
Ravintola sijaitsee Aylesburyssa, Englannissa. Hartwell House on yksi Englannin historiallisista hotelleista ja on nimetty myos National Trustiksi. Rakennus, kartano ehka pikemminkin, sijaitsee upealla kiinteistolla, syrjassa kaupungin meluista ja on paikkana erinomainen rentouttavaan lomaan, privaattien juhlien jarjestamiseen tai vain hieman juhlallisemman lounaan nauttimiseen.
Kun olimme pynttaytyneet, ajoimme Hartwell Housen pihalle, valmiina tahan ainutlaatuiseen kokemukseen. Meidat ohjattiin Loungeen, jossa meille tarjottiin juotavaa ja pikkusuolaista. Taman jalkeen saimme menut ja canapeet, keittion tervehdys asiakkaalle. Mieheni avustuksella sain valittua alkuruoan, paaruoan seka jalkiruoan. Hanelle tama oli ehka se helpoin kohta, olihan han tehnyt ja nahnyt kaikki annokset joita listalla oli tarjolla. Seuraavaksi mietin miten jaksaisin syoda kaiken sen, lounaaksi. Jo tassa vaiheessa oli kaynyt selvaksi etta myos salin puolella on selva hierarkia, mita kukakin tekee ja mita kukakin ei tee. Mieheni tyo keittiossa on jo tuttua ja hierarkia silla puolella, mielenkiinnolla seurasimme tyontekijoita myos salin puolella.
Meidat ohjattiin ravintolasaliin, jossa tarjoilija laittoi servietin syliini ja niin annoksia annoksien peraan tuli luoksemme. Mieheni esimies, Chef, oli paattanyt etta maistaisimme myos hieman ylimaaraisia annoksia. Kolmen alkuruoan, yhden paaruoan ja kahden jalkiruoan jalkeen, ruoka alkoi iskea mahaani toden teolla ja viela yksi jalkiruoka oli tulossa, se minka olin tilannut listalta. Juustokakku on suurinta herkkuani ja halusin todella syoda annoksen, minun onnekseni, se ei ollut niin hyvaa kuin odotin sen olevan.
Viela nopea kahvi ja sitten meilla oli jo kiire hakemaan lapset koulusta. Tosin menimme kodin kautta vaihtamaan vaatteet. 2,5 tuntia oli vierahtanyt, olimme onnellisia ainutlaatuisesta kokemuksesta, herkullisista ruoka-annoksista seka arkea piristavasta "deitista".
Pienet hetket tekee isompia ihmeita.
Mina ja mieheni ei pukeuduta kovinkaan usein "smart casual" pukukoodin mukaan. Meilla ei yksinkertaisesti ole sita vaativia tilaisuuksia. Siksi tahan tilaisuuteen valmistautuminen olikin mahan pohjaa kutkuttavaa. Olemme olleet yhdessa "date nightilla" joskus yli kolme vuotta sitten, ehkapa nelja. Eika varsinaisesti ole ollut tarvettakaan, mutta kylla se kivalle tuntui, lahtea yhdessa ulos kahdestaan, talla kertaa "lunch datelle".
Mieheni voitti tyopaikallaan Kuukauden Tyontekija tittelin ja ansaitsi siita palkinnoksi lounaan kahdelle ravintolassa jossa han itsekin tyoskentelee. Kuka nyt omalle tyopaikalleen haluaisi vapaa-ajallaan? Tyontekija, jolla ei ole sinne mitaan asiaa vapaa-ajallaan, ilman lupaa. Emme siis kumpikaan tienneet miten tilanne etenee ravintolan sisalla. Tilanne oli siis kutkuttavan mielenkiintoinen meille molemmille.
Ravintola sijaitsee Aylesburyssa, Englannissa. Hartwell House on yksi Englannin historiallisista hotelleista ja on nimetty myos National Trustiksi. Rakennus, kartano ehka pikemminkin, sijaitsee upealla kiinteistolla, syrjassa kaupungin meluista ja on paikkana erinomainen rentouttavaan lomaan, privaattien juhlien jarjestamiseen tai vain hieman juhlallisemman lounaan nauttimiseen.
Kun olimme pynttaytyneet, ajoimme Hartwell Housen pihalle, valmiina tahan ainutlaatuiseen kokemukseen. Meidat ohjattiin Loungeen, jossa meille tarjottiin juotavaa ja pikkusuolaista. Taman jalkeen saimme menut ja canapeet, keittion tervehdys asiakkaalle. Mieheni avustuksella sain valittua alkuruoan, paaruoan seka jalkiruoan. Hanelle tama oli ehka se helpoin kohta, olihan han tehnyt ja nahnyt kaikki annokset joita listalla oli tarjolla. Seuraavaksi mietin miten jaksaisin syoda kaiken sen, lounaaksi. Jo tassa vaiheessa oli kaynyt selvaksi etta myos salin puolella on selva hierarkia, mita kukakin tekee ja mita kukakin ei tee. Mieheni tyo keittiossa on jo tuttua ja hierarkia silla puolella, mielenkiinnolla seurasimme tyontekijoita myos salin puolella.
Meidat ohjattiin ravintolasaliin, jossa tarjoilija laittoi servietin syliini ja niin annoksia annoksien peraan tuli luoksemme. Mieheni esimies, Chef, oli paattanyt etta maistaisimme myos hieman ylimaaraisia annoksia. Kolmen alkuruoan, yhden paaruoan ja kahden jalkiruoan jalkeen, ruoka alkoi iskea mahaani toden teolla ja viela yksi jalkiruoka oli tulossa, se minka olin tilannut listalta. Juustokakku on suurinta herkkuani ja halusin todella syoda annoksen, minun onnekseni, se ei ollut niin hyvaa kuin odotin sen olevan.
Viela nopea kahvi ja sitten meilla oli jo kiire hakemaan lapset koulusta. Tosin menimme kodin kautta vaihtamaan vaatteet. 2,5 tuntia oli vierahtanyt, olimme onnellisia ainutlaatuisesta kokemuksesta, herkullisista ruoka-annoksista seka arkea piristavasta "deitista".
Pienet hetket tekee isompia ihmeita.
tiistai 26. helmikuuta 2013
Laheiset - Family and Friends
Sain viime viikolla roppakaupalla jotain mika ei kuulu joka paivaiseen elamaani. Joillekin ihmisille tama asia on itsestaanselvyys, eika sita valttamatta mittaa missaan mittayksikossa, minulle se ei ole ja jokainen sekunti on tarkea. Tama on asia jota arvostan ja ajattelen joka paiva, silloin etenkin kun se ei ole lasna. Ja tama asia on: Aika sukulaisten, laheisten ja ystavien kanssa.
Kaymma kotimaassani Suomessa noin kaksi kertaa vuodessa. Ulkomailla asumisen yksi huono puoli minun tapauksessani, asun sitten missa hyvansa, on se, etta sukulaiset ja ystavat joutuu jattamaan taakseen. Seurallinen ihminen loytaa aina seuraa, uudet tyokaverit, lasten kavereiden vanhemmat, naapurit, satunnaiset tuttavat. Kehen hyvansa voi tutustua ja ystavystya missa hyvansa. Silti vaikka seuraelama olisi kuinka vilkasta, ikavoi, ainakin mina ikavoin, laheisiani Suomesta.
Kuten sanoin, viime viikolla sain roppakaupalla aikaa laheisteni kanssa Suomessa. Lapsilla ja miehellani oli loma ja lensimme Suomeen. Oli ihana nahda mummit, veljet ja lasten serkut. Myos parhaan ystavan nakeminen, vaikkakin vain hetkisen, tuntui aarettoman hyvalle. Viikossa ei kerkea nahda kovinkaan montaa ihmista, vaikka he kaikki asuisivatkin samalla paikkakunnalla. Ja osa jaa nakematta, niin kavi nytkin.
Nyt istun kotona, yksin, mies on takaisin toissa, lapset takaisin koulussa, ja puran tuota viikkoa mielessani. Niin paljon tunteita, tapahtumia, keskusteluja, hetkia ja niin vahan aikaa. Nyt sita taas on, aikaa.
Olisi ihanaa jutella edes kerran kuussa niin kuin juttelimme aitini kanssa menneella viikolla, ettei edes huomannut kun kaksi tuntia oli jo kulunut.
Menna kauas, jotta nakee lahelle. Ja miksi ajan pitaa kulua niin nopeasti silloin kun sen haluaisi kulkevan hitaasti?
I got something last week that isn't part of my every day life. Some people doesn't even have to think about it, because it's obvious and they don't have to measure it in any way but to me it isn't and every second counts. This is a thing that I cherish and think about every day, especially when it's not present. This is: Time with my family and friends.
We travel to my home country Finland approximately two times a year. Living abroad and the minus side of it to me, definitely is that you have to leave you family and friends behind. Social person can find company anywhere, new colleagues, children's friends and their families, neighbors or any people you get to know. You can make friends any where, meet new people but however hectic you social life is, you still, at least I do, miss my family from Finland.
Like I said, last week I got a lot of something that I don't usually get, time with my family. My husband and my children were on a holiday, so we flew to Finland. It was ever so nice to see grannies, brothers and nieces and nephews. Also seeing my best friend, even that little while, felt really good. It's hard to make a schedule to see everybody in a week, even if they all live in the same town. Some of them you don't get to see, and that's what happened to us too.
Now I'm sitting alone at home. My husband is at work, my children are in school and I'm re-living that week in Finland, in my mind. So much emotions, so much happened, conversations, moments and so little time. And now I have it again, time.
It would be nice to talk at least once a month, like I did with my mom last week, that you don't even notice when an hour has gone past.
Have to go far to see near. Why time has to travel so fast when you want it to go slower?
Kaymma kotimaassani Suomessa noin kaksi kertaa vuodessa. Ulkomailla asumisen yksi huono puoli minun tapauksessani, asun sitten missa hyvansa, on se, etta sukulaiset ja ystavat joutuu jattamaan taakseen. Seurallinen ihminen loytaa aina seuraa, uudet tyokaverit, lasten kavereiden vanhemmat, naapurit, satunnaiset tuttavat. Kehen hyvansa voi tutustua ja ystavystya missa hyvansa. Silti vaikka seuraelama olisi kuinka vilkasta, ikavoi, ainakin mina ikavoin, laheisiani Suomesta.
Kuten sanoin, viime viikolla sain roppakaupalla aikaa laheisteni kanssa Suomessa. Lapsilla ja miehellani oli loma ja lensimme Suomeen. Oli ihana nahda mummit, veljet ja lasten serkut. Myos parhaan ystavan nakeminen, vaikkakin vain hetkisen, tuntui aarettoman hyvalle. Viikossa ei kerkea nahda kovinkaan montaa ihmista, vaikka he kaikki asuisivatkin samalla paikkakunnalla. Ja osa jaa nakematta, niin kavi nytkin.
Nyt istun kotona, yksin, mies on takaisin toissa, lapset takaisin koulussa, ja puran tuota viikkoa mielessani. Niin paljon tunteita, tapahtumia, keskusteluja, hetkia ja niin vahan aikaa. Nyt sita taas on, aikaa.
Olisi ihanaa jutella edes kerran kuussa niin kuin juttelimme aitini kanssa menneella viikolla, ettei edes huomannut kun kaksi tuntia oli jo kulunut.
Menna kauas, jotta nakee lahelle. Ja miksi ajan pitaa kulua niin nopeasti silloin kun sen haluaisi kulkevan hitaasti?
 |
| Jonkun auto hautautuneena lumeen Suomessa. Snowy Finland and someone's car. |
I got something last week that isn't part of my every day life. Some people doesn't even have to think about it, because it's obvious and they don't have to measure it in any way but to me it isn't and every second counts. This is a thing that I cherish and think about every day, especially when it's not present. This is: Time with my family and friends.
We travel to my home country Finland approximately two times a year. Living abroad and the minus side of it to me, definitely is that you have to leave you family and friends behind. Social person can find company anywhere, new colleagues, children's friends and their families, neighbors or any people you get to know. You can make friends any where, meet new people but however hectic you social life is, you still, at least I do, miss my family from Finland.
Like I said, last week I got a lot of something that I don't usually get, time with my family. My husband and my children were on a holiday, so we flew to Finland. It was ever so nice to see grannies, brothers and nieces and nephews. Also seeing my best friend, even that little while, felt really good. It's hard to make a schedule to see everybody in a week, even if they all live in the same town. Some of them you don't get to see, and that's what happened to us too.
Now I'm sitting alone at home. My husband is at work, my children are in school and I'm re-living that week in Finland, in my mind. So much emotions, so much happened, conversations, moments and so little time. And now I have it again, time.
It would be nice to talk at least once a month, like I did with my mom last week, that you don't even notice when an hour has gone past.
Have to go far to see near. Why time has to travel so fast when you want it to go slower?
perjantai 18. tammikuuta 2013
Koulu saattaa sulkeutua - School might close early today
Aamulla katsoin ikkunasta ulos ennen kouluun lahtoa, koska oli luvattu hurjaa lumimyrakkakelia. Luntahan siella hiljalleen alkoi satamaan. Siihen mennessa kun paasimme ulos, oli maa jo valkea.
Eilen uutisissa ja lehdissa suositeltiin jaamaan kotiin tanaan. Liikenneolosuhteet olisivat erittain huonot. Mutta jos on ihan pakko lahtea, kannattaa varata ylimaaraista aikaa. Ihan pakko? Ihan PAKKO? No tottakai nyt toihin ja kouluun taytyy menna, ei sielta voi syytta suotta olla pois, vain koska uutiset niin sanoo, ajattelisi suomalainen joka on lumeen tottunut.
Mieheni tyopaikalla jo useat ilmoittivat etteivat tulisi toihin jos lunta alkaisi satamaan. Ja arvatkaapa, tama on sallittua. Ei ole pakko menna toihin jos tulee lunta!! Koska se on liian vaarallista ajaa. Tottakai se on vaarallista, jos ei ole ajoneuvoa joka olisi varusteltu lumella ajamiseen. Kesarenkaillahan ne nytkin tuolla ajelevat.
Koulumatkalla kiinnitin huomiota ettei automaara ollut juurikaan vahentynyt muihin aamuihin verrattuna. Samat risteykset oli yhta ruuhkaiset kuin muinakin aamuina. Koululle paastya ja portin avautumista odotellessa, luin toimiston jattaman kyltin joka oli koulun pihalla, jossa sanottiin: "Varmistathan etta koululla on puhelinnumerosi jotta saamme sinuun yhteyden jos joudumme sulkemaan koulun." Luettuani, kysyin vieressani seisovalta aidilta, mita tulisi tapahtua etta koulu jouduttaisiin sulkemaan. Han ei tiennyt. Kysyin oliko viime talvena jouduttu sulkemaan koulu. Han ei tiennyt sitakaan, ei ilmeisesti hankaan asunut taalla viela viime vuonna. Kysyttyaan viereiselta sedalta, han sanoi etta oli koulu ollut kiinni viime talvena lumen takia. Vielakaan en saanut vastausta kysymykseen miksi.
Kun kavelin kotiin, maa oli jo valkoisen lumen peittama myos monilla autoteilla. Ja tasaiseen tahtiin sita satoi myos lisaa ja sataa edelleen. Liikenneolosuhteet on jo nyt varmasti kaoottiset paikoin, joten en ihmettele yhtaan jos uutiset kertovat tanaan monen monista liikenneonnettomuuksista. Satoja kouluja on suljettu ympari Englantia ja lentoja peruttu useilta lentokentilta. Olen ymmartanyt etta kaksi edellista talvea olivat myos lumiset Englannissa, monta talvea tarvitaan etta kaoottisuudelta pystytaan valttymaan? Lidlissa myydaan lumiketjuja renkaisiin, kai se on yksi askel oikeampaan suuntaan.
Nyt siivoamaan, puhelin saattaa soida hetkella milla hyvansa etta pojat pitaa hakea koulusta.
This morning, as I looked out from the windows, it was snowing. Weather forecast promised yesterday that it would snow today and traffic will be chaotic. By the time we got out to go to school, ground was covered with white snow.
In the news they said yesterday that you should stay home today. But if you really have to go to work or school by car, take extra time to travel. If you have to? HAVE to? Well, of course you need to go to work and school, you can't be off without a reason, would a finn think who is used to snow.
At my husbands work, many of his colleagues announced that they won't be coming to work if it starts to snow. And guess what? They are allowed to stay home if it is too dangerous to drive. Well, of course it might be too dangerous, they are driving with summer wheels on snow.
On the way to school, I noticed that there was about the same amount of cars then in any other morning. Same roundabouts and crossings were as jammed as in any other morning. As we reached the school gate, which was still closed at that time, I saw a noticeboard that said: "Please make sure that school office has your current phone number to get in touch if we need to close the school early." I asked from the mom next to me, what would need to happen in order for them to close the school early. She didn't know. Then I asked did they close the school last year or not because of snow. She didn't know so she asked from the dad next to her also waiting for the gates to open. He said that that school was closed last year for a day or two. Still I didn't get an answer, why.
As I walked home, many roads were also covered by snow. And it kept on snowing more and still does. Traffic must chaotic here and there. Hundreds of schools has been closed mostly in Wales and flights have been cancelled to many airports. What I have learned is that England has had snow in the previous two years as well. How many winters like this they have go thru in order to learn to deal with it without chaos? They sell winter chains in Lidl for cars, maybe that's one step for the right direction!
I need to start hoovering the house, phone might ring anytime to tell me to get my boys from school.
Eilen uutisissa ja lehdissa suositeltiin jaamaan kotiin tanaan. Liikenneolosuhteet olisivat erittain huonot. Mutta jos on ihan pakko lahtea, kannattaa varata ylimaaraista aikaa. Ihan pakko? Ihan PAKKO? No tottakai nyt toihin ja kouluun taytyy menna, ei sielta voi syytta suotta olla pois, vain koska uutiset niin sanoo, ajattelisi suomalainen joka on lumeen tottunut.
Mieheni tyopaikalla jo useat ilmoittivat etteivat tulisi toihin jos lunta alkaisi satamaan. Ja arvatkaapa, tama on sallittua. Ei ole pakko menna toihin jos tulee lunta!! Koska se on liian vaarallista ajaa. Tottakai se on vaarallista, jos ei ole ajoneuvoa joka olisi varusteltu lumella ajamiseen. Kesarenkaillahan ne nytkin tuolla ajelevat.
Koulumatkalla kiinnitin huomiota ettei automaara ollut juurikaan vahentynyt muihin aamuihin verrattuna. Samat risteykset oli yhta ruuhkaiset kuin muinakin aamuina. Koululle paastya ja portin avautumista odotellessa, luin toimiston jattaman kyltin joka oli koulun pihalla, jossa sanottiin: "Varmistathan etta koululla on puhelinnumerosi jotta saamme sinuun yhteyden jos joudumme sulkemaan koulun." Luettuani, kysyin vieressani seisovalta aidilta, mita tulisi tapahtua etta koulu jouduttaisiin sulkemaan. Han ei tiennyt. Kysyin oliko viime talvena jouduttu sulkemaan koulu. Han ei tiennyt sitakaan, ei ilmeisesti hankaan asunut taalla viela viime vuonna. Kysyttyaan viereiselta sedalta, han sanoi etta oli koulu ollut kiinni viime talvena lumen takia. Vielakaan en saanut vastausta kysymykseen miksi.
Kun kavelin kotiin, maa oli jo valkoisen lumen peittama myos monilla autoteilla. Ja tasaiseen tahtiin sita satoi myos lisaa ja sataa edelleen. Liikenneolosuhteet on jo nyt varmasti kaoottiset paikoin, joten en ihmettele yhtaan jos uutiset kertovat tanaan monen monista liikenneonnettomuuksista. Satoja kouluja on suljettu ympari Englantia ja lentoja peruttu useilta lentokentilta. Olen ymmartanyt etta kaksi edellista talvea olivat myos lumiset Englannissa, monta talvea tarvitaan etta kaoottisuudelta pystytaan valttymaan? Lidlissa myydaan lumiketjuja renkaisiin, kai se on yksi askel oikeampaan suuntaan.
Nyt siivoamaan, puhelin saattaa soida hetkella milla hyvansa etta pojat pitaa hakea koulusta.
 |
| Photo from our driveway this morning after one hour of snowing. |
This morning, as I looked out from the windows, it was snowing. Weather forecast promised yesterday that it would snow today and traffic will be chaotic. By the time we got out to go to school, ground was covered with white snow.
In the news they said yesterday that you should stay home today. But if you really have to go to work or school by car, take extra time to travel. If you have to? HAVE to? Well, of course you need to go to work and school, you can't be off without a reason, would a finn think who is used to snow.
At my husbands work, many of his colleagues announced that they won't be coming to work if it starts to snow. And guess what? They are allowed to stay home if it is too dangerous to drive. Well, of course it might be too dangerous, they are driving with summer wheels on snow.
On the way to school, I noticed that there was about the same amount of cars then in any other morning. Same roundabouts and crossings were as jammed as in any other morning. As we reached the school gate, which was still closed at that time, I saw a noticeboard that said: "Please make sure that school office has your current phone number to get in touch if we need to close the school early." I asked from the mom next to me, what would need to happen in order for them to close the school early. She didn't know. Then I asked did they close the school last year or not because of snow. She didn't know so she asked from the dad next to her also waiting for the gates to open. He said that that school was closed last year for a day or two. Still I didn't get an answer, why.
As I walked home, many roads were also covered by snow. And it kept on snowing more and still does. Traffic must chaotic here and there. Hundreds of schools has been closed mostly in Wales and flights have been cancelled to many airports. What I have learned is that England has had snow in the previous two years as well. How many winters like this they have go thru in order to learn to deal with it without chaos? They sell winter chains in Lidl for cars, maybe that's one step for the right direction!
I need to start hoovering the house, phone might ring anytime to tell me to get my boys from school.
Tilaa:
Kommentit (Atom)