Olen talla viikolla osallistunut kasvatukseen liittyviin keskusteluihin Facebookin ulkosuomalaisten ja suomiaidit ulkomailla ryhmissa. On mielenkiintoista lukea ja keskustella siita miten maa missa asut, uskonto johon kuulut ja se mista olet kotoisin vaikuttaa paljon kasvatuksellisiin asioihin. Myos ymparistolla ja koululla on suuri vaikutus lapsen kehitykseen ja kieleen, niinkuin olen huomannut.
Monet ulkosuomalaiset aidit, joita on Facebook ryhmassa johon kuulun, ovat naimisissa ulkomaalaisen kanssa. Mika siis tarkoittaa etta he ovat esim muuttaneet Italiaan ja naineet italialaisen miehen. Nain ollen heidan arkeen vaikuttaa mahdollisesti katolilaisuus ja koulussa opetellaan asiat italiaksi. Englanti ei ole niin tarkeaa. Monella kuitenkin on ollut ongelmia sailyttaa suomen kieli lasten elamassa koska monet heista eivat halua puhua sita. Syita voi olla monia mutta varmasti ainakin yksi on se etta kaverit koulussa puhuu italiaa tai mika se kieli kenellakin on missakin maassa.
Kun mina ja perheeni muutimme Skotlantiin, lapseni eivat juurikaan puhuneet englantia. He osasivat muutamia sanoja ja kohteliaita ilmaisuja joita olivat oppineet Amerikassa vietetyn vuoden aikana. Kaupassa usein kysyttiin mita kuuluu ja monet kysyivat myos kuinka vanha olet. Naihin lapseni oppivat vastaamaan. Kun nyt 7 vuotias lapseni aloitti koulun Skotlannissa puhuin kaksikielisyys opettajan kanssa ja han neuvoi meita puhumaan kotona ainoastaan Suomea. Poikani oppikin nopeasti englannin kielen koulussa ja kotona kasiteltiin opitut asiat viela suomeksi jotta seka lapsellani etta minulla vanhempana oli hyva ymmarrys siita mita piti oppia. Oli uskomatonta nahda miten nopeasti lapsi voi oppia lukemaan kokonaan vieraalla kielella ja miten nopeasti han oppii ylipaansa puhumaan ja kommunikoimaan.
Nyt kun nuorempikin lapsistani (4v.) on koulussa ja osaa lukea ja laskea helppoja laskuja, olen miettinyt entista enemman sita miten tarkeaa on olla oma itsensa ja ylpea siita. Puhuin tana aamuna englantilaisen ystavattareni kanssa koulumatkalla kasvatuksesta. Totesin ettei pojilla ole viela niin kylma etta tarvitsisi pitkia kalsareita kouluhousujen alle. Aamulla oli +5, joten minunkin jaloilla oli hieman kylma. Han sitten totesi siihen ettei hanen poikansa suostu kayttamaan pitkia kalsareita. Josta paasimme siihen etta jokainen kasvattaa lapsensa omalla tavalla. On olemassa niin monta kasvatustapaa kuin on aitiakin tai vanhempiakin. Ei ole olemassa vaaraa tai oikeaa tapaa, jokainen kasvattaa omansa niin kuin parhaaksi nakee. Meilla oli Suomessa koulussa pipopakko kun asteet menivat tarpeeksi alas, en muista mihin lukemaan, mutta silloin pipo oli oltava paassa. Taalla, Englannissa lapsillani on takkipakko. Kouluun taytyy menna takki paalla. Haloo!! Minusta tuo tuntuu uskomattomalta. Mutta se ei ole itsestaanselvyys etta lapsilla olisi takki paalla saatikka vaunuikaisilla taaperoilla edes kengat kun eivat kerran kavele vaan istuvat rattaissa.
Pitkien kalsareiden pidolla ja muillakin tavoilla joita minun perheessani on, on jokin merkitys. Pitkia kalsareita pidetaan jotta ei ole kylma. Pipoa pidetaan jotta paa ei palele, hattua ylipaansa pidetaan ympari vuoden paassa, kesalla se vaan vaihdetaan kevyempaan. Minun lapseni eivat toni muita huvikseen, koska se ei ole kohteliasta ja tapa keskustella muiden kanssa kasvatukseni mukaan. Nain kuitenkaan ei ole joka paikassa. Kaikki lapset ei osaa kommunikoida puhumalla, kaikki lapset ei ymmarra etta joku voi olla asunut jossain muuallakin kuin samalla paikkakunnalla aina. Mielestani se on rikkaus omalleni etta han osaa puhua kahta kielta, on ystavallinen ja tietaa maailmaa myos Englannin ulkopuolella. Ja kehtaa pitaa pitkia kalsareita talvella kun on kylma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti